Ajan herran muistot ja luistot

Tmi Jouni Puljujärvi

Esittely

Jouni Puljujärvi

Olen sotilasuralta vuonna 2017 työeläkkeelle jäänyt elämysliikkuja. Suuria intohimojani ovat kalastus ja metsästys sekä kestävyysurheilu ja sen tuomat sivuharrastukset. ”Sotakoulujen” lisäksi opiskelin töiden ohella liikunnanohjaajaksi 1998. Lisäksi olen opiskellut valmennusta kestävyysurheilun, lähinnä hiihdon ja ampumahiihdon sekä suunnistuksen saralla. Olen käynyt myös hiihtoliiton suksenhuoltokurssit.

Sotilasuralla suurimman osan työajasta hoidin Jääkäriprikaatin (Sodankylässä) liikuntakasvatusupseerin tehtävää, jossa sain hyvin oppia ja kokemusta eri tapahtumien järjestämisestä, valmennustoiminnasta ja liikuntajohtamisesta.

Vapaa- aikaani ovat kuuluneet vuosittain perinteisesti muutamat kalastus- ja metsästysretket sekä vaellukset Lapin ja Pohjois-Norjan erämaissa. Suurimmat intohimoni ovat harjuksen kalastaminen sekä syksyisin riekonpyyntireissut. Kalastusreissuilla yli 1,5 kg harjuksia olen saanut joka reissulla.

Tavoite näillä kalastus- ja metsästysreissuilla on ollut se, ettei siellä törmäisi muihin harrastajiin, ja siksi ne ovatkin olleet yleensä fyysisesti kovia reissuja. Matkaa on taitettu yleensä maastopolkupyörällä/fatbikella sekä jalkaisin/talvisin suksin. Reissut ovat kestäneet 2-5 päivää. Kilometrejä on kertynyt yleensä 60–250 sekä siihen kalastuskilometrit päälle.

Niinpä olen ajatellut antaa vuosittain muutamille halukkaille nyt sitten mahdollisuuden kokea näitä samoja raskaita ja ikimuistoisia kokemuksia Pohjois-Lapin ja Finnmarkin erämaissa niin kauan kuin oma tossuni nousee.